Tähän väliin ajattelin kirjoittaa vähän ajatusoksennuksena asioista, jotka minua ärsyttävät osastolla. Nyt on takana n. kaksi ja puoli viikkoa osastohoitoa ilman varsinaisia kotilomia, joten ärsytyskynnys on välillä matalalla. Mutta niin, asiaan.
1. Mitätöinti henkilökunnan taholta.
Kerroin lääkärille, että itsetuhoiset ajatukset ovat voimakkaita, ja vapaat liikkumaluvat ruokkivat niitä ja pelottaa, että teen sen lopullisimman. "Et sinä itseäsi tapa", tokaisi lääkäri.
Kun menee kertomaan vaikeasta olosta hoitajalle, toinen vain toteaa että voi voi, kun ei siihen ole mitään ihmelääkettä keksitty. Koita nyt vain keskittyä johonkin muuhun.
2. Ajattelemattomat kommentit.
Kerran palasin kotilomilta kesken kaiken, kun olo kävi sietämättömäksi. Olin itkuinen. "Voit sä lähtä uudelleenkin lomille", hoitaja totesi heti ottaessaan vastaan takaisin osastolle.
Tällä viikolla oli rankka hoitoneuvottelu, kun jouduin tekemään isoja päätöksiä. En muista tarkkaan, mistä kaikesta puhuimme, mutta yksi kommentti jäi mieleen: "Älä ryve itsesäälissä". Niin, sanotaanko syöpäpotilaalle, että älä ryve siinä syövässä? Silloin kerroin muistaakseni vain synkimpiä mietteitäni itkun sekaisesti. Että kiitti.
Eräänä iltana heitimme mustaa huumoria toisen potilaan kanssa rankan päivän päätteeksi, ja ivallinen naurumme raikasi osaston käytävällä. "Täällähän on ahdistunutta porukkaa!", hoitaja totesi. Ai kiitos, syyllistähän meitä siitä, että otamme pieniä, tarpeellisia taukoja mustuudestamme.
Se, kun syytöksiä ja negatiivista palautetta täytyy syytää niskaan juuri silloin, kun on jo valmiiksi palasina ja tekisi mieli vetää ranteet auki. Odotin auttavaa ja avointa keskustelua, toisin kävi, hoitaja sai vain voimistettua itsetuhoisia ajatuksiani.
3. Syyllistäminen ja arvosteleminen.
Tätä tulee useimmiten erityisesti sen jälkeen, jos on sortunut viiltelemään osastolla. Lämpötila kääntyy pakkasen puolelle, ja syyllistävää ripitystä alkaa sataa. Kyllä, ymmärrän täysin että viiltely ei ole sallittua eikä toivottua osastolla. Mutta voisiko opetella sen verran lukemaan potilasta, että sitä syyllistämistä tulee jo itseltäkin, kun kokee epäonnistuneensa. Kun hoitaja vielä totetaa siihen, että "kannattiko", tulee vain olo, että ehkä ensi kerralla en tulekaan tunnustamaan, jos olen viillellyt.
(Kerran olen saanut ymmärtäväisemmän ja keskustelevan tilanteen purun tapahtuman jälkeen, sille hoitajalle olen kiitollinen siitä.)
Tällainen purkaus tästä aiheesta tältä erää. Tällä tekstillä en todellakaan halua haukkua saamaani sairaalahoitoa, vaan päästellä vain enimpiä höyryjä pihalle. Hoitohenkilökuntakin on vain ihmisiä, ja inhimillisiä virheitä sattuu. Näin herkillä ollessa pienetkin kommentit voivat moninkertaistua päässäni. Mutta olen erittäin kiitollinen siitä, että saan hoitoa, ja että tällä hetkellä minut pidetään täällä turvassa itseltäni...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti