Tiedossa taas päiväkirjamainen teksti. Yritän koota tämän kertaisen osastojakson tapahtumia tekstiksi, koska huomenna alkava sähköhoito saattaa hävittää näitä muistikuvia. Pahoittelen jo valmiiksi sitä, että teksti tulee luultavasti olemaan melko polveileva ja pitkä.
Päädyin siis osastolle vappuviikonlopun perjantaina. Viikonloput osastolla ovat pitkiä ja tylsiä. Minulla ei ollut ollenkaan ulkoilulupia yksin itsemurhavaaran vuoksi, mutta pääsin välillä ulos hoitajan kanssa. Perjantaina näin pikaisesti lääkäriä, joka halusi maanantaille perhepalaverin. Viikonloppu menikin sitä jännittäessä. Sunnuntaina sain muutaman tunnin luvan lähteä kauppoihin perheeni kanssa.
Maanantaiaamuna oli perhepalaverin aika. Siinä aloitin kertomalla koko sairaushistoriani alusta lähtien. Takellellen yritin kertoa myös itseni satuttamisesta, mutta se ei oikein onnistunut. Lopulta lääkäri kertoi puolestani viiltelystä ja myös itsetuhoisista ajatuksistani. Vanhempani itkivät, minä itkin, siskoni itki. Mutta vanhempani ottivat vaikeatkin asiat vastaan paremmin kuin osasin kuvitella.
Samassa palaverissa minulle myönnettiin vapaat liikkumaluvat. No, maanantaina ne vielä onnistuivat mutta jo tiistaina meni metsään koko homma. Lähdin kauppaan, ostin teriä ja viiltelin. Jatkoin viiltelyä vielä osastollakin mutta lopulta menin kertomaan hoitajalle, koska en olisi muuten saanut sitä loppumaan. Siinä sitten paloi ulkoiluluvat, ja samana päivänä lääkäripalaverissa kävi myös ilmi, etten pääse äitienpäiväviikonloppunakaan kotilomille. Vointini oli vielä liian epävakainen.
Seuraava välikohtaus sattui torstaina. Minulla oli vaikea aamu, ja vetäydyin omiin oloihini. No, se päättyi siihen että virittelin hirttosilmukkaa kaapista löytämistäni välineistä. Kokeilin sitä kaulani ympärillle, ja kiristin. Säikähdin, koska kuuntelin erästä kappaletta joka kertoi kuolemasta, ja minusta tuntui että nyt on minun hetkeni lähteä. Kävin sitten nykäisemässä hoitajaa hihasta ja menimme keskustelemaan. Lopulta annoin välineet takavarikkoon.
Seuraava epävakainen päivä oli lauantai. Olin kerran oppinut hirttosilmukan teon ja se palasi mieleeni ahdistuksen yltyessä. Löysin lisää tarvikkeita siihen. Yhtäkkiä huonekaverini seisoi vieressäni (luulin hänen nukkuvan), ja lähti hakemaan hoitajia. Kaksi mieshoitajaa tuli paikalle, ja vängättyäni hetken vastaan luovuin välineestäni ja suostuin ottamaan tarvittavan lääkkeen.
Lauantain välikohtaukset eivät jääneet siihen. Illalla, kun lähdimme hoitajan kanssa ulos, en suostunut enää tulemaan sisälle. Hoitaja sai ympäripuhua minua jonkun aikaa ennen kuin suostuin tulemaan sisälle. Sen jälkeen vääntöä käytiin vielä tarvittavista lääkkeistä, ahdistus oli niin voimakasta että hakkasin nyrkeilläni sängynlaitaa ja itkin. Lopulta hoitaja antoi minulle iltalääkkeet tunnin aikaiemmin, jotta pääsin nukkumaan.
Tämän viikon maanantaina ahdistus vain yltyi yltymistään. Itkin hysteerisenä ja hakkasin päätäni seinään. Taas tungettiin tehottomia tarvittavia lääkkitä, ja lopulta iltalääkkeet vaivuttivat minut uneen.
Keskiviikkona oli rankka lääkäripalaveri. Jouduin perumaan kesätyöni, ja lääkäri kirjoitti minulle sairaslomaa elokuun loppuun saakka. Kesätöistä luopuminen oli minulle todella vaikea paikka, ja itkin paljon sinä päivänä. Samana päivänä minulle myös ilmoitettiin, että sairaalahoitoni jatkuu vielä kuukauden eri osastolla, koska minulle aloitetaan sähköhoito nyt tulevana maanantaina. En olisi halunnut vaihtaa osastoa, mutta vaihtoehtoja ei ollut, kotiinkaan ei päästetty.
Nyt olen ollut torstaista asti tällä kuntouttavalla osastolla. Odotan jännityksellä huomenna alkavaa sähköhoitoa. Minulla on tällä hetkellä yksi puolen tunnin ulkoilulupa päivässä, ja sekin vaatii aika paljon tällä hetkellä. Houkutus käyttää sitä väärin on suuri, mutta pyrin puhumaan vaikeista ajatuksistani ääneen hoitajille ja ennaltaehkäisemään näin takapakkeja. Huomenna minun pitäisi myös nähdä ensimmäistä kertaa uutta hoitavaa lääkäriäni tällä osastolla, ja luultavasti sovimme ensimmäisistä kotilomista. Ne pelottavat, mutta myös odotan niitä.
Nyt yritän sopeutua ajatukseen, että olen vielä 3,5 kuukautta sairaslomalla. Harjoiteltavaa riittää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti