perjantai 15. heinäkuuta 2016

Ajatusvirtaa

Olen epäonnistunut.
Paranemisessa.
En osaa elää.
Syyttävä ääni päässäni haukkuu
kun en uskalla tehdä sitä lopullista ratkaisua.
Tuntuu, että osastohoitokertoja on jo liian monta.
Tuntuu, että otsassani on leima:
Osastokierteessä.
Se on suurimpia syitä siihen,
että en uskalla pyytää apua osastohoidon muodossa.
Mielessäni pyörii ajatus, että kaikki hoidot on kohdallani jo kokeiltu.
Että olisi jo aika luovuttaa.
Tuntuu, ettei minulla ole lupaa puhua itsetuhoisista ajatuksistani,
koska en ole kertaakaan sitä yrittänyt.
Samalla välillä pelkään itseäni.
Että samanlainen impulssi, joka aiheuttaa viiltelyn,
vie minut mukanaan.
Välillä itken synkimpinä hetkinä sitä,
että joudun ikuiseen eroon läheisistäni.
Vailla toivoa jälleennäkemisestä.
Tuntuu, etten ole yrittänyt tarpeeksi,
ja kun yritän jotain, sekään ei auta.
Vielä 15 pitkää päivää avohoidon alkamiseen.
Miksi minulle ei voisi tulla vaikka sydänkohtaus,
jotta pääsisin tuskistani?
Miksi olen niin heikko, ja epäonnistunut
että en jaksaa kantaa taakkaani?

Tein tänään masennustestin. 47 pistettä. 30 pistettä vaikean masennuksen alaraja. Kaipaan sitä viikkoa, yhtä viikkoa, kun pisteet kävivät lievän masennuksen puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti