lauantai 6. elokuuta 2016

Sähköhoitoa ja kotilomia

Sähköhoidon 7.kerta oli eilen. Samalla sain kuulla lääkäriltä, että koska vastetta ei ole vielä tullut, yhdeksän kerran sijaan annetaankin ainakin 12 kertaa. Samoin kuulosti, että elokuu saattaa mennä osastolla. Kaverin häihin pääsy on siis tällä hetkellä vaarassa, mutta teen kaikkeni että sinne pääsisin. Pettymyksen määrää ei voi kuvailla, jos sinne en pääsekään.
Kotilomilla on ollut muuttohommia. Päällisin puolin kaikki on mennyt hyvin, mutta ahdistus on ollut jatkuvasti läsnä. Enkä ole osannut sitä läheisilleni purkaa. Pettymyksen määrää jälleen, kun iloisen sairaalatauon sijasta onkin ollut vaikeaa. Mahdollisuuksia itseni vahingoittamiseen olen kaavaillut, mutta nyt onneksi järki on astunut mukaan. En kai halua takapakkia parantumisessa ja lomien saannissa tai lisää arpia kehooni?
Koetan nyt vain saada järkevämmillä tavoilla, kuten tarvittavilla lääkkeillä ja touhuamisella saada ajatuksia muualle.
Pienin askelin eteenpäin, sanoi mummo lumessa.