tiistai 13. syyskuuta 2016

Kuulumisia

En ole päivittänyt blogia pitkään aikaan. Nyt ajattelin vähän päivittää tilannetta.

Viime ajat ovat menneet vaihtelevasti. Itsensä vahingoittamista on ollut jonkin verran. Viime viikolla poltin käteeni tupakilla vanhan paloarven päälle uuden palovamman, koska ahdistus oli kova, ja osaston henkilökunnalta en saanut tukea, vain tarvittavaa lääkettä ja tilanteeseen sopimattomia vinkkejä. Olin lukenut omakannasta, että jos itsensä vahingoittamista vielä ilmenee, ylläpitosähköhoito lopetetaan. Joten viime keskiviikkona, kun menin sähköhoitoon, sähköhoidosta vastaava lääkäri kertoi, että sähköhoito lopetetaan, koska toivottua vastetta ei ole saatu, ja muistiongelmat ovat olleet hankalia. Toisaalta olin pettynyt itseeni, että tyrin tilanteen, mutta toisaalta sähköhoidon loppuminen oli helpotus. Sähköhoitopäivinä täytyy olla aina jonkun seurassa seuraavaan aamuun saakka, ja opiskelu olisi ollut hankalaa muistiongelmien vuoksi. Nyt odotan kovasti sitä, että muisti alkaisi palautua.

Muistin pätkiminen aiheuttaa kiusallisia tilanteita, koska en halua kaikille puolitutuille kertoa, että en sähköhoidon vuoksi muista asioita. Jotkut perusasiat, kuten tuttujen opiskelu/työpaikat ovat unohtuneet, ja tuntuu tyhmältä kysellä niitä, kun toinen olettaa että tietäisin.

Pitkä sairaalahoitojaksoni on loppumaisillaan. Tällä viikolla pääsen keskiviikosta torstaihin kotilomille, samoin viikonlopuksi. Ensi viikon olen päiväpotilaana, eli sairaalassa olen klo 9-16. Ensi viikon perjantaina olisi tarkoitus kotiutua.

Kotiutuminen jännittää. Mitä jos en selviäkään ahdistuskohtauksista? Mitä jos teen itselleni jotain epätoivon hetkinä? Olen tullut yksiltä kotilomilta ensimmäisenä iltana ambulanssilla takaisin otettuani yliannostuksen Diapamia. Sen vuoksi aiemmin suunniteltu kotiutuminen on siirtynyt tähän asti.

Tällä hetkellä poden flunssaa, ja minulla on todella paha yskä. Kärvistelen, yskin ja ravaan tupakilla. Olen yrittänyt vähentää tupakointia, mutta sairaalassa se on vaikeaa. Ja yskin joka tapauksessa.

Olen tehnyt suunnitelmia jatkoon, niistä tuonnempana..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti