Minulla on todettu määrittämätön syömishäiriö loppuvuodesta 2014. Määrittämätön siksi, etten täyttänyt kaikkia anoreksian kriteereitä, kuten painoindeksiä ja kuukautisten poisjäämistä.
Syömishäiriöni on ollut puhkeamisestaan lähtien aaltoilea. Kausia, jolloin olen ollut muutamia kuukausia minimikaloreilla (n.500 kcal pintaan/pvä), ja kaussia, jolloin olen päättänyt parantua ja noudattaa ateriasuunnitelmaa. Yleensä niukan kauden jälkeen, kun olen siirtynyt normaaliimpiin ruokamääriin, minulla on tullut ahmimiskausia. Karkkipussi, jäätelöä, sipsiä. Liikaa. Sitä on saattanut seurata täydellinen nestepaasto tai vähintään kompensoiminen.
Liika syöminen ja kontrollin menettämisen pelko ovat aiheuttaneet minulle valtavaa ahdistusta, ja minulle on tullut vahva tunne, että minun täytyy jotenkin rangaista itseäni. Paastoamalla, rääkkiliikunnalla, viiltämisellä tms.
Nyt olen bussissa matkalla kotiin viikon ulkomaanreissulta. Jossa tuli syötyä aivan liikaa herkkuja. Yksi kunnon ruoka päivässä ja lisäksi karkkia, sipsiä ja jäätelöä. Kaloripitoisia juomia tosin vältin, koska en edellenkään niitä pysty juomaan, ja yritin rajoittaa kalorimäärää edes jotenkin.
Muutama päivä sitten, ollessani vielä reissussa, heräsin keskellä yötä täysin pirteänä. Tiesin, että se johtui erään iltalääkkeen skippaamisesta. Lääkkeen, joka on saanut minut lihomaan parissa kuukaudessa NELJÄ kiloa. Täytyi nöyrtyä tilanteen edessä ja ottaa se lääke. Tunnin valvomisen jälkeen sain taas unta. Mutta se tunti, se oli tuskallinen.
Mielessä alkoi pyöriä se tosiseikka, että jo ennen reissua paino oli noussut neljä kiloa. Ja se karmea kalorimäärä, joka päivittäin upposi reissussa, sai sisälläni räjähtämään voimakkaan, kalvavan ahdistuksen. Olisin vain halunnut repiä läskit pois itsestäni.
Lopulta kulutin sen tunnin suunnittelemalla. Minun täytyy alkaa käydä pitkiä pyörälenkkejä. Pitkiä juoksulenkkejä. Herkkulakko ja kalorit minimiin. En kuitenkaan haluaisi vähentää kaloreita niin minimiin, etten jaksa tehdä yhtää mitään, sillä silloin ahdistus repii mut kappaleiksi. Lisäksi haluan myös nauttia elämästä, ja opetella tekemään se ilman herkkuja. Syömishäiriö on vienyt menneinä vuosina minulta jo tarpeeksi eristämällä muista. Tällä kertaa aion, tai ainakin kuvittelen aikovani pysyä jotenkin ohjaksissa.
Nyt aion yrittää nestepaastoa. Zerocolaa, kahvia, vettä. Pahimman turvotuksen laskemiseksi. Ja sen jälkeen kevyitä ruokia.
En vain kestä enää paisunutta kroppaani, irvikuvaa minusta. Jos haluan pystyä nauttimaan elämästäni vihaamatta kroppaani. Ja tällä hetkellä se tarkoittaa mielestäni, että otan syömishäiriön osaksi arkeani. Ja LOPETAN sen lihottavan lääkkeen! Vaikka sitten valvon, mutten enää en haluu sitä lääkettä.
Tiedän, että syömishäiriön kanssa ei oikein voi neuvotella, Kun annat pikkusormen, se vie koko käden. Tiedän käveleväni tämän asian kanssa veitsenterällä. Mutten näe muitakaan vaihtoehtoja ahdistuksen vähentämiseksi.
En ole vielä varma, kerronko hoitotaholle tästä päätöksestä. En haluaisi ketään lykkimään kapuloita rattaisiini, mutta toisaalta olen luvannut olla rehellinen hoitotaholle. Mutta ensin täytäis ainakin pieni paasto ehtiä pitää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti