Päivä kerrallaan tarvon kohti sarastusta, toivoen tunnelin päässä olevan lampunvvalon voimistuvan, ettei sammutettaisi säästösyistä.
Alkuun voisin kertoa hieman taustoistani. Olen reilu parikymppinen nuori nainen. Minulla todettiin reilu vuosi sitten kaskivaikea masennus, joka muuttui viime syksynä vaikeaksi masennukseksi. Tässä blogissa tarkoituksenani on kirjottaa ajatuksistani ja oloistani, kuluneesta matkasta tämän sairauden kanssa. Masennuksen lisäksi, tai vahvasti siihen kytkeytyen minulla on myös määrittämätön ahdistuneisuushäiriö. Lisäksi mukana kulkee määrittämätön syömishäiriö, joka aikanaan laukaisi masennuksen.
Osastojaksoja on kertynyt kaksi tai kolme kappaletta, riippuen laskutavasta. Viime syksynä olin ensimmäistä kertaa elämässäni osastolla kuukauden pätkän. Nyt alkuvuodesta olin ensin vajaan viikon, ja muutaman kotona vietetyn päivän jälkeen päädyin uudelleen osastolle. Tämä pätkä venyi lähettävän lääkärin puhuman viikonlopun sijaan kuukauden mittaiseksi. Aion kirjoitella näistä jaksoista tarkemmin myöhemmin, tarve jäsentää näitä ajanjaksoja on suuri.
Tämän hetken tittelini on opiskelija. Loppukevät tulee olemaan kiireinen, koska alkuvuodesta en pystynyt opiskelemaan lainkaan vointini vuoksi. Silti pitäisi muistaa pitää maltti mukana, ettei tule uutta romahdusta voinnissa. Kesätyöt odottavat myös, siihen mennessä pitäisi olla kuntoutunut siinä määrin että vaativa työ onnistuu.
Tämän hetken tilanteeni ja vointini on vielä melko vaihteleva. Kotiuduin muutama viikko sitten, ja paluu arkirutiineihin on ollut takkuilevaa. Itsetuhoiset ajatukset ovat onneksi jo vähentyneet hhuomattavasti! Taistelutahto on voimistunut, mutta notkahdusten tullessa väsymys ja epätoivo nousevat helposti pintaan.
En ole kuitenkaan luovuttanut vielä. Päivä kerrallaan, välillä hetki kerrallaan raivaan tietäni eteenpäin odottaen parempia aikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti